Juha-Pekka Suvanto HyPS:n yritysmyyjäksi

Juha-Pekka Suvanto vahvistaa jatkossa seuran myyntiresurssia toimien seuran yritysmyyjänä. Suvanto toimii tehtävässää proviisioperusteisesti ja aloittaa tehtävänsä välittömästi.
"Hienoa, että saamme vahvistusta seuramme myyntipuolelle. Sopimuksemme palvelee molempia osapuolia erinomaisesti seuramme saadessa motivoituneen ja eteenpäin pyrkivän, jo myynnissä harjaantuneen tekijän ja JP saa, vasta valmistuneena urheilumanagerina, käytännön kokemusta urheilun myynnin saralta. Tilanne on todellinen win-win ja uskon, että käynnissä oleva Kyllä me tästä selviämme! -kampanjamme, sekä ensi kauden kumppanuuspakettien myynti saavat tästä hienoja uusia mahdollisuuksia", iloitsee seuran toiminnanjohtaja Janne Bruun.
Juha-Pekka toimii päätoimessaan, seuran yhteistyökumppanin, lämmitysratkaisujen jälleenmyyntiä ja asennuksia tekevän Koski & Salorannan myyntipäällikkönä ja tulee toimimaan seuramme tehtävässään oman toimensa ohella. Myyntityön lisäksi Suvanto osallistuu seuran tuotteistukseen kehittäen seuran kiinnostavuutta ja tunnettuutta.

"Suoritin vast'ikään urheilumanageriopinnot Vierumäellä ja valmistuin nyt kevättalvella. Yli 15 vuoden kokemukseni myyntialalla eri työtehtävissä, niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaiden kanssa toimimisessa varmasti auttavat toimimaan managerina urheilun puolella ja toivottavasti pystyn auttamaan urheilua nyt ja tulevaisuudessa. Lähden erittäin suurella mielenkiinnolla ja motivoituneena kehittämään, sekä auttamaan Hyvinkään Palloseuran yhteistyökumppanimyyntiä Jannen kanssa", kertoo tunnelmistaan ja taustoistaan itse Suvanto.
Juha-Pekka on seuramme vahvuudessa jo nyt käynnissä olevan Kyllä me tästä selviämme! -kampanjan Pelastaja-paketttien ja viikkovieraiden myynnissä, eli on jo seuramme vahvuudessa edustaen meitä yritysten suuntaan.
Yhteystiedot:
Juha-Pekka Suvanto
Yritysmyyjä
Hyvinkään Palloseura ry
045 606 69 59
juha-pekka.suvanto@hyps.fi
Lisätiedot:
Janne Bruun
Toiminnanjohtaja
Hyvinkään Palloseura ry.
040 485 56 22
janne.bruun@hyps.fi