Mistä on kyse?

Talkoostartti on 8.8. järjestettävä kävely- ja juoksutapahtuma, jossa merkityllä tai omavalintaisella reitillä osallistuja kulkee 5 tai 10 kilometrin tai puolimaratonin mittaisen matkan. Tapahtumassa ei ole virallista ajanottoa, mutta tavoitteellisimmille menijöille järjestetään, rajoitusten niin salliessa, jänislähtöjä eri tavoiteaikoihin eri matkoilla.

Merkitty reitti kulkee Hyvinkään Urheilupiston ja Kankurin liikuntapuiston kautta viiden kilometrin matkan, joka kierretään, valitsemasi matkan mukaan, yksi, kaksi tai neljä kertaa. Puolimaratonin matka täytetään kiertämällä Urheilupuiston kentällä pari kunniakierrosta.

Voit osallistua talkoostarttiin myös täysin itseksesi, omavalintaisella reitillä.

Tapahtumalla pyritään eheyttämään hyvinkääläistä seuratoimintaa toiminnallisesti ja taloudellisesti toipumaan kevään koronakriisistä.

Tapahtumakeskuksessa Urheilupuistossa koko perheen ohjelmaa ja jänislähdöt klo 10-13 - Turvallisuuden ehdoilla

Tapahtumapäivänä järjestetään tapahtumakeskuksessa, Hyvinkään Urheilupuistossa hyvinkääläisten seurojen, sekä Hyvinkään liikuntapalveluiden toimesta ohjelmaa lapsille, nuorille ja aikuisille.

Mukana ovat omilla toiminta- ja esittelypisteillään:

  • Hyvinkään Palloseura (futiksen pihapelit)
  • Hyvinkään Seudun Urheilijat (lajien kokeiluja ja vinkkejä harjoitteluun)
  • Hyvinkää Ringette (laukaispiste)
  • Hyvinkään Jää-Ahmat (katulätkä-laukaisupiste)
  • Hyvinkään Rasti (vinkkipiste)
  • Hyvinkään Taitoluistelijat (piruettipiste)
  • Hyvinkään Tennisseura (lajikokeilupiste)
  • Hyvnkään Uimaseura (merenneitopiste)
  • Hyvinkään Voimistelu ja Liikunta (laji- ja välinekokeiluja)
  • Sport Club Hyvinkää (laukaisupiste)
  • Hyvinkään Juoksijat (info- ja treenivinkkipiste)
  • Hyvinkään Tahko (lyöntipiste)
  • Hyvinkään kaupungin liikuntapalvelut (temppurata)
  • YouMove (temppupatja)

Päiväohjelma:

09:45 - Ennakkoilmoittautuneiden tuotepakettien jako ja ilmoittautuminen paikan päällä avautuvat

10:00 - Toimintapisteet avautuvat

10:15 - Alkulämmittely juoksuun (Hyvinkään kaupungin liikuntapalvelut)

10:30 - Jänislähtö: Puolimaraton alle kahden tunnin (n. 5.40 min/km, vetäjänä Hyvinkään Juoksijat)

10:35 - Jänislähtö: Kymppi alle tunnin (10 km n. 6 min/km, vetäjänä Hyvinkään Seudun Urheilijat)

10:50 - Alkulämmittelu juoksuun (Hyvinkään kaupungin liikuntapalvelut)

11.05 - Yhteislähtö halukkailla kaikille matkoille (lähtö, kun aiemmin lähteneet jänisryhmät ovat ohittaneet lähdön)

11:10 - Jänislähtö: Vitonen hölkäten (5 km n 8 min/km, vetäjän Hyvinkään Palloseura)

13:00 - Toimintapisteet ja ilmoittautuminen päättyvät

14:00 - Juomapisteet & liikenteenohjaus päättyvät

Reitti kulkee Hyvinkään keskustassa Urheilupuiston ja Kankurin liikuntapuiston välillä

Juoksua varten tapahtumajärjestäjät ovat laatineet viiden kilometrin reitin, joka kulkee Hyvinkään Urheilupuiston ja Kankurin liikuntapuiston välillä.

Juomapisteet löytyvät sekä Urheilupuistosta, että Kankurin liikuntapuistosta. Juomapisteillä on tarjolla järjestäjän toimesta vettä, mutta niille on mahdollista tuoda myös omia urheilujuomapullojaan. Omat pullot tulee merkitä näkyvästi ja muiden pulloista ei missään tapauksessa saa juoda. Juomapisteillä huolehditaan hygieniasta asettamalla mukit mahdollisimman kauaksi toisistaan ja huolehtimalla toimitsijoiden käsihygieniasta.

Reitillä on liikenteenohjaus vilkkaimmin liikennöityjen Hämeenkadun ja Suokadun ylityksissä. Muutoin reitillä ei ole liikenteenohjausta, vaan juoksijoiden tulee noudattaa varovaisuutta muun liikenteen seassa. Reitillä kuljetaan liikennesääntöjen mukaan tien vasenta reunaa tai kevyenliikenteen väyliä pitkin.

Reitti on opastettu kyltein, mutta osallistujan on syytä tutustua reittiin myös etukäteen huolella.

Tapahtuma järjestetään myös sosiaalisessa mediassa - Osallistu tapahtumaan omilla julkaisuillasi

Tapahtuman yksi olennainen elementti on sosiaalinen media.

Osallistu sinäkin tapahtuman toteutukseen ja julkaise treenikuvasi somessa tunnisteella #talkoostartti.

Parhaat ja aktiivisimmat julkaisut palkitaan!

Seura- ja työyhteisöille kilometrikisa - voittajayhteisöille luvassa huippupalkinnot

Ennen tapahtumaa, voi Talkoostarttiin osallistua seura- ja tai työyhteisösi hyväksi kilomterikisoissa.

Sekä seura-, että työyhteisöjen välillä käydään omat kilometrikisansa, jossa, suhteutettuna yhteisön kokoon, eniten kilometrejä kerännyt seura ja työyhteisö palkitaan Uudenmaan Osuuspankin ja Intersport Hyvinkään tarjoamin palkinnoin.

Kilometrikisa vaatii työyhteisöiltä ilmoittautumisen mukaan. Kukin liikkuja merkitsee liikkumansa kilometrit verkkolomakkeella oman yhteisönsä "piikkiin". Kilometrikisan kilometrejä kerätään 12.6.-7.8., minkä lisäksi itse tapahtumassa kuljettavat kilometrit lasketaan mukaan.

Voittajayhteisöt palkitaan julkistetaan ja palkitaan tapahtumapäivänä.

Välitä siis sanaa myös työpaikallasi ja lähtekää talkoisiin oman hyvinvointinne, sekä hyvinkääläisen urheiluseuratoiminnan hyväksi!

Tärkeintä ei ole menestyminen, vaan osallistuminen!